perjantai 26. toukokuuta 2017

Ensimmäinen etappi: Laukaan rally-tokokisat ja asiaa kisoja edeltävistä valmisteluista.

Niin se lähti vihdoin reissu käyntiin! Perinteisesti monen mutkan ja hidasteen kautta, mutta kuitenkin. Tällä hetkellä istun jossain ABC:llä Ylöjärven lähettyvillä ja sulattelen tämänaamuisia treenejä. Ennen kuin saan niistä ajatukset kuosiin, kirjoittelenpa toisesta asiasta joka on ollut mielen päällä aika tehokkaasti tässä pari päivää.

Reissuunlähtöä ennen oli tiedossa vielä Laukaan rally-tokokisat, joissa kisailtiin lainakoira Messi "Mestarin" kanssa 97p voittajaluokasta (2.sija) ja Riittaliisan kanssa 96 pistettä avoimesta luokasta (1.sija).

Nyt kun Ritan kanssa ollaan vähän päästy jo pelissä alulle, olen paljon miettinyt kisarutiineja ja niiden muodostumista. Meillä kisarutiinit jakaantuvat kolmeen osa-alueeseen: valmistavat harjoitukset, viimeisen illan paniikkitreenit ja kisapäivän rutiinit. Tällaiset valmistelut edelsivät tätä kisapäivää meidän tapauksessamme - nämä ovat hyvin koirakohtaisia asioita, joten koetan perustella, miksi näin.

(c) Paiju Vatanen


1. Valmistavat harjoitukset

Valmistavat harjoitukset ovat osa ihan normaalitreenirutiinia, mutta ennen kisoja treeni painottuu aika pitkälti näihin. Eli hetkeksi lähtee tauolle uusien tehtävien opettelut, eläinkokeet ja treenaaminen keskittyy enemmän tulevaa kisaa varten. Valmistavien harjoitusten tarkoitus on tukea heikkouksia ja ylläpitää vahvuuksia.

- Kaupanpihatreeni

Ritan epävarmuus ihmisten kanssa tulee hyvin herkästi esille kisatilanteessa, joten ihan ensisijaisen tärkeää Ritalle on ollut kisoja edeltä kaupanpihatreeni. Ekat kerrat se oli aivan helvetillisen vaikeaa, koira oli tuhannen solmussa ja mikään helpoinkaan tehtävä ei vaan onnistunut. Joten ei muuta kuin toistoa toistoa vaan, pikkuhiljaa vaikeuttaen. Ritaa on turha yrittää nostaa sieltä suosta ylös, sen pitää saada itse kerätä itsensä. Siinä vaiheessa homma loksahti kohdalleen, kun Rita tajusi että täälläkin kaupan pihassa, jossa usein vieraat ihmiset sieppaa ja murhaa pieniä punaisia karjakoiria, voi tulla se tuttu ja turvallinen perusasennontarjoamistreeni. Ja koska koskaan ei oo perusasennontarjoamistreenissä kukaan tullut sieppaamaan ja murhaamaan pieniä punaisia karjakoiria, saattaa kaupan pihassa uskaltaa olla ja siellä voi olla jopa mukavaa. Muutamien toistokertojen jälkeen Rita on jopa ihan ilolla tullut autosta ulos kaupan pihassa, toiveikkaana että pääsisi treenaamaan.

- Lähtötreeni

Paljon toistoja monessa eri paikassa ja mahdollisimman paljon varioiden palkkion paikkaa, lähtökyltille siirtymistä. Tullaan kentälle, koira tarjoaa perusasennon, otetaan hihna irti, seuruutetaan lähtökyltille, kontaktin kesto perusasennossa, liikkeellelähtö. Yksinkertaista mutta työlästä

- Tekniikan tukitreeni

Ennen kisoja skannataan tekniset asiat läpi ristikuulustelutreeneissä. Eli lisätään häiriötä ja katsotaan, rupeaako suoritus rakoilemaan. Esimerkkinä tästä treenistä tehtiin Ritan kanssa pyörähdystä vasemmalle niin, että vingutin samalla vinkulelua oikeassa kädessä. Saatiin aikaiseksi pientä epäröintiä pyörähdykseen lähdön kanssa, joten otettiin se tehotreeniin. Houkutus on toinen tehtävä joka on oikeastaan koko ajan meidän laiskanläksylistalla. Siihen otin täsmätreeniksi namien yli seuraamisen (heitän kourallisen ruokaa maahan levälleen ja seuruutan koiran siitä yli, kontaktin on pysyttävä ylhäällä) sekä vakiokäytöksenä perusasentoon tuloa houkutuksen "yli" (koiran ja ohjaajan välissä on avoin ruokakuppi, vapautusvihjeestä koira kiertää houkutuksen ja tulee perusasentoon). Eteenistumiseen tein edessäseuruutusta käännöksin, eli koira pitää rintamasuuntansa ohjaajan edessä suorana vaikka ohjaaja peruuttaa mutkitellen.

2. Viimeisen illan paniikkitreenit

Joita ei pitäisi tehdä. Koskaan! Ja aina ne vaan silti tehdään. Kehitellään ongelmia omassa päässä tehtäviin jotka on toimineet hyvin kuukausia tai jopa vuosia ja ajatellaan että ne voi korjata vikana iltana. Tuo viimeisin valmistavien treenien esimerkki eli edessäseuruutus oli mun toissailtainen älynväläykseni (halleluja, edessä istumisen voi rinnastaa seuraamiseen jotta se eteen suoritustuminen hahmottuisi tehokkaasti), josta maksoin kisoissa -3p uusinnalla kun koiralla oli inasen liikaa vetoa eteentuloon, eikä vaatinut suurta herpaantumista ohjaajalta että se ehti tienata sillä asentovirheen. Hyvä harjoitus, väärä ajoitus.

Rapiseva sammakkolelu oli mieleinen palkinto!


3. Kisapäivän valmistautuminen

Olen onnistunut pistämään kisapäivään virittäytymisen saman päivän aamuun, joka on suuri helpotus, koska siten saa vielä nukuttua hyvin edellisen yön. Mutta kuten tuli huomattua eilen, kun olisi ollut tuhat asiaa tehtävänä ennen reissuun lähtöä, ei vaan pystynyt tarttumaan mihinkään niistä koska ajatukset pyörii kisasuorituksessa.

Henkiseen valmistautumiseen kuuluu mulla best case scenarioiden läpikäynti, ja tämä on ihan tietoinen päätös. Jos rupean jossittelemaan jotain mikä voisi mennä pieleen, unohdan sen välittömästi ja alan visioida koiraa sellaisena kuin se on parhaimmillaan. Mietin miltä sen naama näyttää kun se on parhaassa vireessään, kuinka hienosti se tekee bravuuriliikkeensä ja kuinka se kisapaikalla unohtaa häiriöt ja kykenee tekemään hyvän kuplan. Pyörittelen näitä visioita päässä koko kisaa edeltävän ajan. Tähän kuuluu myös kisabiisi, jota pitää toki soittaa jatkuvalla toistolla koko matkan kisapaikalle, täysillä.

Siitä lähtee meidän kisapäivä liikkeelle. Nämä rutiinit muokkautuvat pikkuhiljaa kun opin tuntemaan Ritan kisakoirana. Tämänkertaiset valmistelut eivät olleet täysin onnistuneet, joten nyt sitten pyörittelen päässäni jo suunnitelmaa, miten niitä säätönuppeja väännellään ennen seuraavaa koitosta.

Mauri ja Lempi kaverikuvauksessa. Näistä kavereista kuullaan vielä! (c) Paiju Vatanen


On upeaa että olen löytänyt niin loistavan lainakoiran itselleni, jonka oma ohjaaja kulkee samoilla aaltopituuksilla kisoihin valmistautumisen suhteen. Että jos kerta tehdään niin tehdään kunnolla. Meidän treenimäärät ei päätä huimaa Mestarin kanssa, mutta tällaista koiraa on ihana viedä kehään, kun se osaa ja ymmärtää tehtävät, jolloin mun tehtäväksi jää vain pitää pää kylmänä ja yrittää olla sössimättä sen suoritusta.

Myös kisoja edeltävä valmistautuminen onnistuu hienosti kun on koiran oma ohjaaja joka ymmärtää mistä tuulee. Eli jos olen vinkannut vaikkapa että paikalla käännös oikealla oikealle ei kulkenut aivan täysin sujuvaksi, on seuraavaan treenikertaan mennessä asia treenattu kuntoon. Yhdessä pohdistaan sopivia harjoituksia toisillemme toteutettaviksi ja käydään läpi huomioita koiran toiminnasta ja miten se pitäisi otta huomioon niin treeneissä kuin kisatilanteessakin. Mestarin puikoissa on etuoikeus päästä keikkumaan!  

Team Messi (c) Aija Tanskanen









maanantai 22. toukokuuta 2017

Harrastajan unelmaloma - vihdoin!

Eeppinen kesälomareissu lähestyy!

Hetken jo näytti siltä, että istun koko loman kotona tökkimässä kepillä malinoisin paskaa, kun Mauri kävi varastamassa tiskialtaasta sulamassa olleita lihoja ja söi puolikkaan pötkön kuorineen. Tästä seurasi viikon verran repaleisia hermoja, paskantongintaa ja parafiiniöljyn käyttöön liittyviä sivuilmiöitä (herkkiä lukijoita säästääkseni en kerro yksityiskohtia, mutta sanotaanko että aamulla tiesi kummalla kyljellä koira oli nukkunut yönsä). Tänään sitten lähdettiin Almavettiin ostamaan 180 eurolla mielenrauhaa, otettiin röntgenit ja saatiin vihreetä valoa reissuun lähtöön. Todennäköisesti muovit on päässeet mun paskantonkimisseulan läpi jossain vaiheessa, rtg ei paljastanut mitään mistä pitäisi olla huolissaan. Seuraillaan vieläkin tilannetta toki, mutta jospa pieni poikakoira pysyisi hyvässä kuosissa ja tästä saataisiin vielä ihan oikea kesäloma leivottua.

Ja sitten ne kesälomasuunnitelmat! Aijai, tämä hivelee kyllä sielua.

25.5. Rally-tokokisat, Jyväskylä
26.5. Rally-tokoyksäri, Krista Karhu, Ylöjärvi
27.5. SAKKRY:n rauniopäivä, Pori
28.5. TOKO SM-kisat turistina, Vantaa
30.5. Nose yksäri, Patrick Stewart, Espoo
31.5. Toko -ja agi yksärit, Oili & Pete Huotari, Heinola
1.6. Joensuuhun porukoille, hakua & tottista?
4.6. Maurin nuorten koirien tokoringin pääsykoe, Jyväskylä

Matkan varrella olisi tarkoitus vielä morjestella kavereita, löytää upeita lenkkipaikkoja koirien kanssa, telttailla ja rentoutua.

Nyt kun toi Maurin muoviepisodi tuli ennen reissua, jäi suunnitelmatkin hieman puolitiehen. Olin jo viittä vaille perumassa koulutukset, enkä hennonut kiusata itseäni suunnittelemalla tarkemmin matkaa, joka ei välttämättä toteutuisikaan. Joten hieman tässä on vielä mustia aukkoja suunnitelmissa. Katla kuitenkin lähti jo äitini luokse Joensuuhun, ei mummun jalat ole enää tarkoitettu tällaisille reissuille.


Otetaan vastaan vinkkejä seuraaviin

- 29.5. pääkaupunkiseudun suunnille treeniä tai muuta koiramaista tekemistä? 

Lajivalikoima on sen verran pitkä että helpompi kenties summata että melkein kaikki muut lajit käy paitsi vetohiihto, ja ainoa kriteeri on se, etä koulutuksen pitää olla laadukasta. Muutoin ei ole väliä onko se luento, kimppatreeni, yksäri vai mikä. Koetin kovasti saada tottikseen itselleni buukattua edes yhden tunnin Maurille, mutta olin ihan liian myöhässä liikenteessä enkä päässyt edes onnenkantamoisella niille kouluttajille joita himoitsin. Mutta varmasti niitä on muitakin kuin ne jotka mulle ensimmäisenä tuli mieleen, joten jos tiedät jonkun jonka koulutuksia voit täydestä sydämestäsi suositella ja jolle voisi saada lyhyellä varoitusajalla aikoja niin vinkkaapas menemään.

- Missä kantsii lenkkeillä Porissa? Tai Porin ja Helsingin välillä? Hakusassa olisi komeita maisemia ja luonnon rauhaa.

- Onko pääkaupunkiseudulla tai sen lähimaastossa jotain huikeeta lenkkipaikkaa jota voisi kokeilla?

Paljon on vielä hommaa ennen kuin päästään liikkeelle, mutta ai piru vie että mä odotan tätä reissua! 

maanantai 15. toukokuuta 2017

Muttakun ohjaaja tahtoo treenata!

Olen ehkä jokuseen kertaan kertonutkin meidän treenirutiineista: että treenataan aika paljon ja aika tiheästi. Sitä varten mä olen ne koirat hankkinut, että saisin niiden kanssa tehdä jotain. Kuitenkin ihan jatkuvasti, kun olen treenaamassa, pyörii päässäni jotakuinkin tällainen laskukaava.

- Mikä on harjoituksen kokonaiskesto ja pystynkö siitä karsimaan jotain ylimääräistä vielä pois?
- Mikä on koiran viretila ja vastaako se tehtävän tavoitetta?
- Mikä on palkkion laadun ja määrän suhde harjoituksen vaikeustasoon?
- Onko harjoituksen jatkamisella mitään lisäarvoa koiralle?

Tähän liittyen mietin myös ulkoilut ja ruokailut melkolailla tarkasti. En hysteerisesti laskeskellen, vaan ottaen mahdollisuuksien mukaan päivän ohjelmissa huomioon tulevat treenit.

Oonan häiriötreeneissä



Kolme tuntia lenkkiä aamusta? Sinä iltana ei treenata muuta kuin ehkä pientä tekniikkaa tai nosea jos koirat ehtii nukkua ihan kunnon huilit. Rankat treenit tulossa? Pitkä lenkki vasta sen jälkeen. Huomenna hakutreenit? 20% pois iltaruoasta koska aamulla on tulossa ekstraa. Paikkamakuutreeni tarjolla ja koira kimpoilee kumipallona kun eilinen on ollut lepopäivä? Jätän välistä ja pistän korvan taakse että paikkamakuu treenilistalle.

Lisäksi treeneissä mietin koko ajan koiran sitoutumistasoa harjoitukseen. Onko koira 100% töissä? Säröileekö se tai tippuuko se pois tehtävästä kokonaan? Onko koira siitä hetkestä lähtien vain ja ainoastaan kiinnostunut löytämään omistajan hukkuneet hajuvedet kun tulee vihjeet päälle lähteä nosettamaan, vai katkeaako sen ajatus välissä johonkin? Jos lähdetään kentälle tekemään jotakin tottelevaisuuslajia, pystyykö koira uppoutumaan vain ja ainoastaan siihen kuplaan jota yritän luoda?

(c) Terhi Pusaaniemi





Treenaan säännöllisesti ryhmissä, joissa se treeniaika on sen tunnin. Eikä kukaan koira jaksa vastaavaa aikaa tehdä tottelevaisuutta satanen lasissa. Jolloin olen hyvin, hyvin tiukkana siitä että koiralla on tasan kaksi moodia: työmoodi ja parkkimoodi. Parkissa huilataan, mutta ei haistella tai tuusailla omiaan. Töissä ollessa tehdään taas niin säheesti kun vaan irtoaa. Näitäkin me tarvitaan ja iso osa tuon treenin annista on se, että en voi liikaa jäädä niihin minitreeneihin junnaamaan mukavuusalueelle vaan se kestokin on sieltä joskus nostettava mukaan. Mutta 1-2 tunnin treeniä viikossa on meille ehdoton maksimi -Ritalle max 2  ja Maurille max 1. Ihan joka ikinen muu treeni on keskiarvoltaan varmaan sen neljä minuuttia pitkä. Maurilla isoin osa tuosta ajasta näin vuoden ikäisenä on vielä leikkimistä. Näitä pätkiä taas sitten voi tehdä ja tehdäänkin useampia.


Mun mielestä jokaisella treenaajalla pitäisi olla sellainen peruskalliotreeni: sellainen joka melko varmasti onnistuu aina, jossa koiralla eikä ohjaajalla ole yhtään aikaa nenänkaiveluun, jonka häiriötaso on tarpeeksi matala että se jää koiran reaktiorajan alle, ja koiran viretila vastaa tehtävän tavoitemielentilaa ainakin lähestulkoon 100% ajasta. Tämän kallion päälle rakennetaan ne häiriöt ja se tekniikka ja kesto ja kisanomaisuus ja palkattomuus. Ei niin että harjoitus on suurimman osan ajasta liian vaikea koiralle, eikä oikein ohjaajallakaan jalat koske pohjaan, ja jokainen lisätty elementti vie koirakon kauemmas ja kauemmas tavoitteesta.

Kuvien välillä n. 10kk. Taidan olla kutistumaan päin. 


Ja jotta niin ei kävisi, pitäisi niiden ohjaajien joskus malttaa lopettaakin. Koska jos ohjaaja jää sellaiseen napostelumoodiin (vielä yks! Ja vielä yksi! Nyt kyllä lopetan, heti tän toiston jälkeen!), helposti sumentuu se harjoituksen kokonaiskuva: kuvastiko treeni sitä, mitä koiran kanssa yritetään saada aikaiseksi - kokonaisuutena?

Luulenpa että isolla osalla koirista tulokset treeneistä paranisivat huomattavasti jos treeniajasta tiputettaisiin puolet pois.


Minkälaisen treeniaikatauluttamisen olet kokenut itsellesi sopivaksi? Miten paljon otat treenit huomioon muussa päivän ohjelmistossa?

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Tärkeä virhe

Aika paljon on ehtinyt taas tapahtua tässä päivitysten välissä. Olen muuttanut koirien kanssa kerrostaloon kämpästä löytyneen homevaurion takia, Mauri ehti täyttää jo vuoden ja Riittaliisa alkaa pikkuhiljaa väläytellä sellaista työskentelyä että sitä voisi varovasti ajatella omistavansa kisakoiran. Nyt olemme korkanneet tokokisat (184p KP) sekä rally-tokosta keränneet RTK1:n (3 x 100p ja sijoitus 1.,2., & 1.). Nyt tuntuu siltä että päästään vihdoin peliin kiinni. 

Muuramen kisoissa Rita 100p. 1.sija RTK1 ja lainakoira Messi "Mestari" voi 88p. 1.sija.
Kirjoittelin myös pitkät pätkät Maurista sen synttäreiden kunniaksi, mutta se kirjoitus katosi jonnekin bittiavaruuden ö-mappiin, joten voi olla että internetistä meinasi loppua tila liiallisen Maurihehkutuksen takia. Todettakoon vain, että niin hieno ja mulle käteen sopiva koira.
kuva (c) Heli & Jouni

Mutta sittenpä aiheeseen eli tärkeään virheeseen. Ja nyt puhun virheestä kategorisesti, enkä mistään tietystä mokasta, vaikka monia tärkeitä sellaisia on matkan varrelle sattunut jotka helposti hyppäävät mieleen. Sellaisia mokia joissa ohjaaja on tehnyt jotain ihan idioottimaista, tai sitten ihan vaan huolellisesti ja pikkutarkasti on työstänyt jotain asiaa ihan päin helvettiä useita kuukausia. Tai sitten "koiran mokat" - koira joka näytön paikassa tekeekin jotain ihan muuta kuin mitä ohjaaja on kuvitellut koiralleen kouluttaneensa.

Olen aikaisemminkin sivunnut asiaa, mutta nyt haluan vielä palata siihen siksi, että se ilmiö että pelätään sitä virhettä on niin iso asia että se käytännössä joskus halvaannuttaa oppimisprosessin.

Mitä täydellinen suoritus opettaa meille? Ei tasan tarkkaan mitään. Viekö se eteenpäin? No ei todellakaan. Ellei ohjaaja vaan sattunut tarvitsemaan jotain itsetuntobuustausta. (Nyt kun asiasta mainitsin niin kolmen vuoden takkuamisen kanssa Ritan kanssa tuntuu siltä että taisin kyllä todella tarvita tuota kolmen satasen aloitusta uralle. Teki hyvää, en voi kieltää. Täydellisiä suorituksia ne ei silti tietenkään olleet, mutta hieman lämmittää silti perfektionistin sydäntä.)

Haku on tullut uusimpana lajivalikoimaan ja ai että mä nautin tästä!


Tässä työssä olen joutunut miettimään todella paljon virheen tekemistä ja sen seurauksia. Koska olen perfektionistiluonne, perinteisesti olen ottanut aika raskaasti jos koirat toimii huonosti. Sitten lisätään tähän vielä sellainen paine olla aina hyvä siksi, että itse kouluttaa. Jossain vaiheessa sain aikaiseksi ihan kauheat suorituspaineet koirien kanssa niin, että jos tiesin että joku katsoo meidän treeniä, saatoin esimerkiksi treenata vain niitä liikkeitä jotka olivat hyvällä mallilla. Tosi kehittävää, eikö niin?

Tällä hetkellä voin sanoa melko hyvin karistaneeni moiset typerät ajatukset ihan siksi, että jumalauta että siihen jää helposti tällainen ihminen kiinni. Jos jossain tilanteessa rupeet miettimään että ei saa mokata ei saa mokata ei saa mokata, sitä halvaantuu ihan täysin siihen tilanteeseen. Ja heti jos joku tulee heiluttamaan sitä korttitaloa, homma murenee käsiin. Joten olen heivannut (suurella vaivalla kylläkin) typerät suorituspaineet ja tätä nykyä kehtaan tehdä vaikka kenen edessä niitä liikkeitä jotka toimii surkeimmin, testata ihan älyttömiä eläinkokeita ja sössiä asiat täydellisesti. 


kuva (c) Heli & Jouni

Olen tehnyt myös tietoisia päätöksiä tämän asian eteen. Olen alkanut nyt muutamissa viikonloppukoulutuksissa nosen osalta tehdä niin, että ennen luento-osan alkua otan Maurin ja teen sille etsinnän. Vieras paikka, paljon ihmisiä pienessä tilassa ja nuori koira - ei todellakaan mikään pomminvarma yhdistelmä ja aiemmin olisin varmaan tukehtunut niihin worst case scenarioihin ennen kuin saan koiraa edes autosta ulos. Tätä nykyä totean, että noi on niin hyviä treenitilanteita Maurille, ja koulutus lähtee niin kivasti käyntiin sillä että jutellaan yhdessä läpi että mitä siinä koiran etsiessä oikeastaan tapahtui ja mitä ihmiset näki, että otan sen epäonnistumisen riskin ilolla vastaan.

Se, miksi taas kerran jaarittelen itsestäni ja koiristani johtuu siitä että tunnistan saman suorituspainesyndrooman niin monessa treenaajassa. Usein siihen liittyy jokin "näytön paikka", kuten juurikin asiantuntijarooli, hyvin pärjänneen helpon koiran jälkeen vähän heikompi koira käsissä, tai minkä tahansa korttitalon kukakin nyt on itselleen rakentanut. Tyypillisiä oireita näille ihmisille (ja minulle, vielä joku vuosi taaksepäin) on tiettyjen koulutustilanteiden tai harjoitusten välttäminen, jossa koiran puutteet voisivat tulla esiin, koulutuksissa suurien ongelmien sivuuttaminen ja hyvin toimivien kokonaisuuksien detaljien esittelyä, epäonnistumisen pelkoa kisatilanteissa ja loputtomat selittelyt sitten jos se koira vilauttaa sitä ongelmaansa. 

Maurin uusi "pikkusisko", kaverini koira Lempi 


Olin joskus ehkä reilu vuosi sitten Korrien koulutuksessa. Tehtiin Ritan kanssa kisanomainen alokasluokka, tai tää oli suunnitelma. Koiralla flippasi välittömästi kun yhdistettiin vieras kenttä, yksi vieras ihminen ja ohjaaja jota jännitti. Se huusi mulle seuraamisen ja huusi mulle liikkeestä maahanmenon, jääden paikalleen kiljumaan seisten maahanmenokäskystä. Lopetettiin siihen. Tämä on yksi tapahtuma jota aina palaan muistelemaan. Kouluttaja oli ihanan rehellinen eikä edes yrittänyt löytää jotain positiivista sanottavaa suorituksesta, ja totesi vain että koirasta näkee että sitä ollaan viety eteenpäin ajatuksen kanssa, ja että hän olisi erittäin huolissaan tuon koiran kisauran suhteen. Ehkä suurimmat edistysaskeleet mitä koulutusurallani olen kokenut, ovat tulleet tuon hetken jälkeen, koska se niin selkeästi läväytti naamalle kuinka pahasti kaadutaan sitten kun se korttipakka leviää. Sitten ei muuta kuin lakkia käteen ja miettimään, mitä kaikkia virheitä Ritan kanssa oli tehty siihen mennessä, kuinka monta asiaa olin ehtinyt pilata ihan täysillä, ja sitten se viimeinen, millä tiellä ollaan edelleen: miten se korjataan.   

Rennon harrastamisen perusedellytys on se, että voit allekirjoittaa tasostasi riippumatta koiran osaamisen, jolloin voit allekirjoittaa myös ne virheet mitä se koira sillä tasollaan esittää. Ainoa tapa jolla saat koulutuksista paljon irti on hyväksyä ne virheet ja suhtautua niihin analyyttisesti ja vailla suurta tunnelatausta.

Nykyään ainoa asia joka mua ihan aidosti hävettää on se, jos en ole treenannut jotain mitä olisi pitänyt treenata, ja siinäkin koetan olla itselleni armollinen.   

Rita ekan tokokisansa jälkeen (c) Terhi Pusaaniemi

  

lauantai 28. tammikuuta 2017

Koiria ja kanoja

Lähiaikoina on ollut niin monta loistavaa koulutusta, treeniä ja suunnitelmaa että välillä tuntuu että päässä on pyörinyt. Kohokohtina viimeisten viikkojen aikana on olleet kanakurssi 4 Tommyn opissa, Simon Prinsin hajutyöskentelyworkshop, Korrin videovalmennus sekä loistavat treenit uuden noseporukan kanssa. Kirjoitettavaa näiltä viikoilta olisi enemmän kuin puolikkaaseen tietokirjaan, mutta koetan vähän palastella.

Kanakurssit alkavat käymään vähiin - ensi viikolla vuorossa on viimeinen eli 5. kurssi. Kanakurssien antien auki kirjoittaminen on ollut hieman hankalaa, pääosin siksi että oikeastaan kaikilla kursseilla se oppi ja anti on auennut kunnolla vasta kurssien loputtua. Ne tulevat siinä vaiheessa kun huomaan että omaa koiraa treenatessa tai asiakkaita ohjatessa ne opit ja avut ovat itse asiassa juuri niitä samoja jotka auttoivat kanojen kanssa eteenpäin. Kaikki asiat ovat olleet sellaisia, jotka vähän tavallaan on tiennyt jo aiemminkin, mutta vasta kanakurssin kiteytyksen jälkeen asiat ovat auenneet uudelle tasolle. Mikä on ilahduttavaa huomata, koska voin ihan auliisti myöntää että olen ollut aiemmin hyvin skeptinen sen suhteen, kuinka paljon annettavaa kanakursseilla on. Voin myös auliisti myöntää että aika iso osa skeptisyydestäni johtui myös siitä että matkan varrelle oli sattunut yksi jos toinenkin kanakurssin käynyt, joiden koirat eivät oikein sitten toimineetkaan tarkoituksenmukaisesti. Ja kun edelleen mua kiinnostaa kyllä muidenkin eläinten koulutus siinä mielessä että ihan kiva katsoa mitä kissalle saa opetettua ja jos tilaisuus tarjoutuu niin mikä ettei sitä testaisi jonkun muunkin eläimen kanssa toimimista - mutta koirien kanssa eteenpäin vievä tieto on se mitä mä tarvitsen ja haluan. Se, miten ongelmitta kanakurssien opit ovat integroituneet omiin treeneihin on ollut hyvin positiivinen yllätys, ja tämä on toinen asia jonka auliisti myönnän: olen ollut ennakkoluuloinen myös sen takia, että usein olen kokenut vahvasti operanttien kouluttajien rajoittavan työkalurepertuaaria koirien kanssa - milloin ei saa käyttää lelupalkkaa tai ei saa katkaista paskakäytöstä. Huojentuneena totean, että sen sijaan että olisin kokenut näin kanakurssitettuna että pitäisi rajata jotain työkaluja pois käytöstä, olen saanut vaan lisää tavaraa siihen pakkiin. Tästä olen iloinen ja kiitollinen ja odotan jo innolla 5. kurssia.

Katla ja lainalapsi Prii aka kiukkupulla

Paljon on tapahtunut nyt ihan tässä tämän vuoden puolella asioita, jotka ovat ihan huimasti tehostaneet meidän treeniä. Ja tässäkin on nyt monta oppia monelta eri taholta saatuina, joista haluan vielä kirjoittaa erikseen. Mutta jos yksi ainoa asia pitää poimia, se on ehdottomasti tämä: treeniryhmän tärkeys.

Mun suuri puutostilani treeniryhmistä on nyt yhden lajin osalta ratkaistu, kun sain vihdoin aikataulut joustamaan sen verran että sain lyöttäydyttyä yhteen parin muun innokkaan nosetreenaajan kanssa. Vaikka treeniryhmättömyydestä (kummallisten työaikojen takia pääasiassa) kärsin edelleen muiden lajien osalta, on niissä kuitenkin niin paljon muita mahdollisuuksia jotka auttavat: maksulliset treenit, yksityistunnit sekä videovalmennukset. Omaa harjoitteluakin on hieman helpompi pitää kurissa ja kuosissa videoinnein ja kirjaamisin. Mutta voi nose, mikä murheenkryyni se oli yksin treenattavana lajina. Teepä siinä sitten sokkoja ja tuplasokkoja tai hanki hajuja jotka ei haise itseltäsi.

Treeniporukan etuihin kuuluu ehdottomasti paljon enemmänkin kuin vain se, mitä treenien aikana saa, eli apua harjoitusten tekemiseen ja toteuttamiseen, palautetta ja ohjeita. Se tunne, että jotakin muutakin kiinnostaa, mitä meidän treeneissä tapahtuu, tuo paljon ryhtiä ja intoa tekemiseen.

Tämän asian olen varmasti kirjoittanut jo aikaisemminkin, mutta sietää toisenkin kerran päästä ruudulle. Jos sulla on hyvä treenikaveri, pidä siitä kynsin ja hampain kiinni. Paras tapa tähän lienee yrittää itse olla hyvä treenikaveri vuorostaan.




torstai 24. marraskuuta 2016

5 yleisintä syytä miksi seuraaminen on perseestä, osa 5: Kakku ilman kirsikoita



Hitusen verran venähti tämän seuraamissarjan viimeisen osan julkaisu. Tämä johtui teknisistä hankaluuksista: ajattelin kunnianhimoisesti laittavani videopätkät jokaiseen kategoriaan liittyvistä harjoituksista. Mutta teknologia ei tottele mua joten vihdoin ja viimein luovutan. Ei videoita. Perkele.

Eli vielä viimeinen kirjoitus aiheesta seuraaminen, ainakin toistaiseksi. Mikäli jotain vielä tämän jälkeen tulee mieleen joka ehdottomasti täytyy jakaa, sitten kirjoitetaan vielä osa 6/5.

Mutta niin, nyt puhutaan niistä asioista, jotka tekevät seuraamisesta ehjän kokonaisuuden. Eli ne pienemmät osa-alueet siinä seuraamisessa, jotka pitäisi muistaa hioa valmiiksi, ettei menisi vaan suoran marssimiseksi.

Käännökset

Eli ensimmäiseksi tietysti yhtäaikaset ja teknisesti siistit käännökset. Tämä vaatii koiralta sekä hyvää skarppiutta ohjaajan liikkeeseen reagoimisessa sekä riittävää kehonhallintaa, jotta se käännös pystytään suorittamaan sekä yhdenaikaisesti että siististi.

Tyypillisesti vasemmalle käännyttäessä (ja siis sama pätee tottakai oikealla seuruuttaessa oikealle käännöksessä) ongelmiksi muodostuu joko se, että koira ei osaa käyttää kroppaansa oikealla tavalla. Jolloin se saattaa fuskata käännöksen. Tällöin koira usein pysähtyy ohjaajan kääntyessä ja lähtee mukaan siitä asennosta vasta kun ohjaaja on itse suorittanut käännöksen. Tällöin iso osa siitä käännöksestä jää tavallaan kokonaan suorittamatta.

Toinen tyypillinen ongelma käännöksessä on se, että koira ajattelee oikeaa asiaa eli ohjaajan vierellä pysymistä, mutta ei löydä sitä motorista liikerataa jolla suorittaa se oikein. Usein tällaiset koirat tekevät jonkunlaisen piruettiloikan ohjaajan vierellä pystyäkseen pitämään käännöksen oikea-aikaisena.

Käännös koiraa kohti ei ole ainoa käännösongelma, vaan hitusen helpompi treenattava -  mutta ihan yhtä tärkeä treeni on pitää huoli siitä että se koira tulee mukana myös kun ohjaaja kääntyy poispäin koirasta. Tässä toki se tyypillinen murhe on siinä että koira jää laahaamaan jäljessä eikä skarppaa riittävästi kääntyessään. Tyypillisesti tämä ongelma ilmaantuu esille rally-tokossa, kun tehdään juosten spiraalia koirasta poispäin kääntyen. Etenkin jos koiralla on herkkyyttä lähteä tarjoilemaan puolenvaihtoa selän takaa vähän turhankin hanakasti, voi sillä pienellä takana laahaamisella olla vielä isommatkin seuraukset kuin vain epäsiistin näköinen käännös.

Kiinni ohjaajan liikkeeseen
Ohjaajan liikkeeseen kiinnittyminen on tärkeä osa käännöksiä, mutta satunnaisesti pieniä epätarkkuuksia löytyy myös temponvaihdoista - koira porhaltaa omaa vauhtiaan eikä olekaan oikein mukana ohjaajan vaihtaessa tempoa. Tähän vaivaan antaisin avuksi vittumaisen pysähtymisen treenin, joka pitää huolen siitä että koira on skarppina ohjaajan liikkeessä, eli lähdet tekemään ylivaikean harjoituksen kautta koiralle ymmärrystä siitä, että löperöinnistä ei tipu palkkaa vaan on oltava tarkkana.. Tätä suosittelen lämpimästi myös koirille, jotka kiinnostuvat seuraamisesta enemmän silloin kun siinä on mukana vähän haastavampiakin elementtejä. Erilaiset ylivaikeat seuraamiset tekevät todella hyvää koiralle silloin tällöin, jotta saadaan pidettyä huolta siitä ettei koira jää mihinkään kaavaan kiinni vaan reagoi nopeasti ja oikea-aikaisesti ohjaajan liikkeisiin.


Peruutus

Peruutuksesta on tullut huomattavasti suurempi merkityksellinen tekijä seuraamisessa rally-tokon rantautumisen ja tokon sääntömuutoksen myötä. Peruutusseuraaminen on hyvä esimerkki sellaisesta seuraamisen elementistä, joka helposti rikkoo muutoin kauniin suorituksen mikäli siinä on jotain epätarkkuuksia. Tyypilliset epätarkkuudet tulevat suoruudessa (koira heittää joko ulospäin tai sisäänpäin tai molempia vuorotellen), kropan liikkeen jouhevuudessa (tasajalkapomputus takajaloilla, pysähtely) tai ohjaajan liikkeestä irtoamisessa (koiran on usein helpompi peruuttaa nopeammin, jolloin se sinkoaa taaksepäin sen enempää miettimättä, minne ohjaajan menee.


Liikkeellelähtö

On melko tyypillistä, että koirat osaavat hyvän perusasennon ja hyvän seuraamisen. Mutta liikkeellelähtötilanteessa koiralle on jokin pieni epävarmuus, joka esiintyy joko nyökkäämisenä tai ääntämisenä. Tällöin pitää tarkastella ohjaajan toimintaa: usein käskyt sekä seuraamiseen että jäämiseen annetaan liian myöhään, jolloin koiralla voi ohjaajan liikkeelle lähtiessä olla pieni epävarmuus, kuuluiko sen nyt tulla vai jäädä. Tässä mietitään myös vakiokäytösasiaa: mikäli koira on perusasennossa ja lähdet kävelemään, onko sen vakiokäytös jääminen vai seuraaminen? Oireileeko koira jollain tavalla käskyn antoa jos ohjaaja on paikoillaan? Tätä kannattaa testailla ihan hartaudella.

Noniin, tässä olivat tärkeimmät. Tottakai hiottavat asiat eivät koskaan seuraamisessa lopu, mutta jos nämä seuraamiseen liittyvät asiat, joita näissä viidessä tekstissä ollaan käyty läpi, toimivat, ollaan jo hyvällä mallilla.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

5 yleisintä syytä miksi seuraaminen on perseestä, osa 4: Ohjaaja

Lienee pientä ironiaa että juuri kun sain kirjoitettua puolen raamatun mittaisen tekstin koiran pään asennosta, Mauri alkoi pyörittää niskaansa mitä kummallisempaan asentoon seuratessaan. Se esittelee sitä vielä ihan hetken ajan videon alussa, mutta onneksi se kuitenkin aika nopeasti lähti siitä taas suoristumaan. Tuli pieni itsetutkiskelun hetki, että noinkohan on mitään asiaa näitä tekstejä kirjoitella :D.



Mutta joo, ohjaaja on toki yleisin syy siihen, miksi seuraaminen ei luista. Monistakin eri syistä, mutta vielä on yksi asia jolla ohjaaja hankaloittaa koiran seuraamista jota ei ole vielä edellisissä kirjoituksissa mainittu, nimittäin ohjaajan oma liikkuminen.

On todella tyypillistä, että isojen koirien omistajilla on suuria vaikeuksia mennä koiralleen sopivaa vauhtia seuruuttaessaan. Ohjaajalla kun on tuhat muuta asiaa mietittävänä, siitä seuraa sellainen huopatossutehtaan hautajaismarssi, jolloin koira ei löydä mitään järjellistä askellajia jolla tulla mukana. Sitten kun katsoo sitä koiraa joka tatti otsassa yrittää pitää kaunista pään asentoa ja tekniikkaa ja takapään käyttöä samalla kun se on pakotettu menemään askellusta joka on sekoitus hiipimistä, pysähtelyä, ravia, passagea, peitsausta ja hopscotchia. Kappas kun elämä helpottaa sitten kun ohjaaja pistää vähän vauhtia peliin.




Toki koiran on opittava menemään myös hidasta käyntiä, sitä en kiellä. Mutta että onko se ihan alkuvaiheen seuraamisen treeni, niin ei todellakaan ole.

Toinen yleinen ongelmakohta ohjaajan liikkumisessa on olkapää. Koirat tosi usein hakevat apua siihen oikeaan paikkaan ohjaajan olkapäästä. Ja mikäli ohjaaja on syystä tai toisesta unohtanut olkapäänsä taakse aina koiraa treenatessaan perusasentoon tai alkeisseuraamiseen, siitä tulee ongelma: ensimmäisen kerran kun ohjaaja menee kouluttajalle joka nillittää sen olkapään kohdalleen, koira toteaa että katoppa katoppa, nythän se meidän seuraamispaikkamme muuttuikin 20 cm edemmäksi ja sit ollaan hirmu tyytyväisiä kaikki.

Toki ohjaajan toiminnassa tärkein asia jonka voi sössiä on palkkaaminen, mutta se taas on sen verran suurempi kokonaisuus että saakoot oman tekstinsä.

(c) Sami Kulovuori