lauantai 28. tammikuuta 2017

Koiria ja kanoja

Lähiaikoina on ollut niin monta loistavaa koulutusta, treeniä ja suunnitelmaa että välillä tuntuu että päässä on pyörinyt. Kohokohtina viimeisten viikkojen aikana on olleet kanakurssi 4 Tommyn opissa, Simon Prinsin hajutyöskentelyworkshop, Korrin videovalmennus sekä loistavat treenit uuden noseporukan kanssa. Kirjoitettavaa näiltä viikoilta olisi enemmän kuin puolikkaaseen tietokirjaan, mutta koetan vähän palastella.

Kanakurssit alkavat käymään vähiin - ensi viikolla vuorossa on viimeinen eli 5. kurssi. Kanakurssien antien auki kirjoittaminen on ollut hieman hankalaa, pääosin siksi että oikeastaan kaikilla kursseilla se oppi ja anti on auennut kunnolla vasta kurssien loputtua. Ne tulevat siinä vaiheessa kun huomaan että omaa koiraa treenatessa tai asiakkaita ohjatessa ne opit ja avut ovat itse asiassa juuri niitä samoja jotka auttoivat kanojen kanssa eteenpäin. Kaikki asiat ovat olleet sellaisia, jotka vähän tavallaan on tiennyt jo aiemminkin, mutta vasta kanakurssin kiteytyksen jälkeen asiat ovat auenneet uudelle tasolle. Mikä on ilahduttavaa huomata, koska voin ihan auliisti myöntää että olen ollut aiemmin hyvin skeptinen sen suhteen, kuinka paljon annettavaa kanakursseilla on. Voin myös auliisti myöntää että aika iso osa skeptisyydestäni johtui myös siitä että matkan varrelle oli sattunut yksi jos toinenkin kanakurssin käynyt, joiden koirat eivät oikein sitten toimineetkaan tarkoituksenmukaisesti. Ja kun edelleen mua kiinnostaa kyllä muidenkin eläinten koulutus siinä mielessä että ihan kiva katsoa mitä kissalle saa opetettua ja jos tilaisuus tarjoutuu niin mikä ettei sitä testaisi jonkun muunkin eläimen kanssa toimimista - mutta koirien kanssa eteenpäin vievä tieto on se mitä mä tarvitsen ja haluan. Se, miten ongelmitta kanakurssien opit ovat integroituneet omiin treeneihin on ollut hyvin positiivinen yllätys, ja tämä on toinen asia jonka auliisti myönnän: olen ollut ennakkoluuloinen myös sen takia, että usein olen kokenut vahvasti operanttien kouluttajien rajoittavan työkalurepertuaaria koirien kanssa - milloin ei saa käyttää lelupalkkaa tai ei saa katkaista paskakäytöstä. Huojentuneena totean, että sen sijaan että olisin kokenut näin kanakurssitettuna että pitäisi rajata jotain työkaluja pois käytöstä, olen saanut vaan lisää tavaraa siihen pakkiin. Tästä olen iloinen ja kiitollinen ja odotan jo innolla 5. kurssia.

Katla ja lainalapsi Prii aka kiukkupulla

Paljon on tapahtunut nyt ihan tässä tämän vuoden puolella asioita, jotka ovat ihan huimasti tehostaneet meidän treeniä. Ja tässäkin on nyt monta oppia monelta eri taholta saatuina, joista haluan vielä kirjoittaa erikseen. Mutta jos yksi ainoa asia pitää poimia, se on ehdottomasti tämä: treeniryhmän tärkeys.

Mun suuri puutostilani treeniryhmistä on nyt yhden lajin osalta ratkaistu, kun sain vihdoin aikataulut joustamaan sen verran että sain lyöttäydyttyä yhteen parin muun innokkaan nosetreenaajan kanssa. Vaikka treeniryhmättömyydestä (kummallisten työaikojen takia pääasiassa) kärsin edelleen muiden lajien osalta, on niissä kuitenkin niin paljon muita mahdollisuuksia jotka auttavat: maksulliset treenit, yksityistunnit sekä videovalmennukset. Omaa harjoitteluakin on hieman helpompi pitää kurissa ja kuosissa videoinnein ja kirjaamisin. Mutta voi nose, mikä murheenkryyni se oli yksin treenattavana lajina. Teepä siinä sitten sokkoja ja tuplasokkoja tai hanki hajuja jotka ei haise itseltäsi.

Treeniporukan etuihin kuuluu ehdottomasti paljon enemmänkin kuin vain se, mitä treenien aikana saa, eli apua harjoitusten tekemiseen ja toteuttamiseen, palautetta ja ohjeita. Se tunne, että jotakin muutakin kiinnostaa, mitä meidän treeneissä tapahtuu, tuo paljon ryhtiä ja intoa tekemiseen.

Tämän asian olen varmasti kirjoittanut jo aikaisemminkin, mutta sietää toisenkin kerran päästä ruudulle. Jos sulla on hyvä treenikaveri, pidä siitä kynsin ja hampain kiinni. Paras tapa tähän lienee yrittää itse olla hyvä treenikaveri vuorostaan.




torstai 24. marraskuuta 2016

5 yleisintä syytä miksi seuraaminen on perseestä, osa 5: Kakku ilman kirsikoita



Hitusen verran venähti tämän seuraamissarjan viimeisen osan julkaisu. Tämä johtui teknisistä hankaluuksista: ajattelin kunnianhimoisesti laittavani videopätkät jokaiseen kategoriaan liittyvistä harjoituksista. Mutta teknologia ei tottele mua joten vihdoin ja viimein luovutan. Ei videoita. Perkele.

Eli vielä viimeinen kirjoitus aiheesta seuraaminen, ainakin toistaiseksi. Mikäli jotain vielä tämän jälkeen tulee mieleen joka ehdottomasti täytyy jakaa, sitten kirjoitetaan vielä osa 6/5.

Mutta niin, nyt puhutaan niistä asioista, jotka tekevät seuraamisesta ehjän kokonaisuuden. Eli ne pienemmät osa-alueet siinä seuraamisessa, jotka pitäisi muistaa hioa valmiiksi, ettei menisi vaan suoran marssimiseksi.

Käännökset

Eli ensimmäiseksi tietysti yhtäaikaset ja teknisesti siistit käännökset. Tämä vaatii koiralta sekä hyvää skarppiutta ohjaajan liikkeeseen reagoimisessa sekä riittävää kehonhallintaa, jotta se käännös pystytään suorittamaan sekä yhdenaikaisesti että siististi.

Tyypillisesti vasemmalle käännyttäessä (ja siis sama pätee tottakai oikealla seuruuttaessa oikealle käännöksessä) ongelmiksi muodostuu joko se, että koira ei osaa käyttää kroppaansa oikealla tavalla. Jolloin se saattaa fuskata käännöksen. Tällöin koira usein pysähtyy ohjaajan kääntyessä ja lähtee mukaan siitä asennosta vasta kun ohjaaja on itse suorittanut käännöksen. Tällöin iso osa siitä käännöksestä jää tavallaan kokonaan suorittamatta.

Toinen tyypillinen ongelma käännöksessä on se, että koira ajattelee oikeaa asiaa eli ohjaajan vierellä pysymistä, mutta ei löydä sitä motorista liikerataa jolla suorittaa se oikein. Usein tällaiset koirat tekevät jonkunlaisen piruettiloikan ohjaajan vierellä pystyäkseen pitämään käännöksen oikea-aikaisena.

Käännös koiraa kohti ei ole ainoa käännösongelma, vaan hitusen helpompi treenattava -  mutta ihan yhtä tärkeä treeni on pitää huoli siitä että se koira tulee mukana myös kun ohjaaja kääntyy poispäin koirasta. Tässä toki se tyypillinen murhe on siinä että koira jää laahaamaan jäljessä eikä skarppaa riittävästi kääntyessään. Tyypillisesti tämä ongelma ilmaantuu esille rally-tokossa, kun tehdään juosten spiraalia koirasta poispäin kääntyen. Etenkin jos koiralla on herkkyyttä lähteä tarjoilemaan puolenvaihtoa selän takaa vähän turhankin hanakasti, voi sillä pienellä takana laahaamisella olla vielä isommatkin seuraukset kuin vain epäsiistin näköinen käännös.

Kiinni ohjaajan liikkeeseen
Ohjaajan liikkeeseen kiinnittyminen on tärkeä osa käännöksiä, mutta satunnaisesti pieniä epätarkkuuksia löytyy myös temponvaihdoista - koira porhaltaa omaa vauhtiaan eikä olekaan oikein mukana ohjaajan vaihtaessa tempoa. Tähän vaivaan antaisin avuksi vittumaisen pysähtymisen treenin, joka pitää huolen siitä että koira on skarppina ohjaajan liikkeessä, eli lähdet tekemään ylivaikean harjoituksen kautta koiralle ymmärrystä siitä, että löperöinnistä ei tipu palkkaa vaan on oltava tarkkana.. Tätä suosittelen lämpimästi myös koirille, jotka kiinnostuvat seuraamisesta enemmän silloin kun siinä on mukana vähän haastavampiakin elementtejä. Erilaiset ylivaikeat seuraamiset tekevät todella hyvää koiralle silloin tällöin, jotta saadaan pidettyä huolta siitä ettei koira jää mihinkään kaavaan kiinni vaan reagoi nopeasti ja oikea-aikaisesti ohjaajan liikkeisiin.


Peruutus

Peruutuksesta on tullut huomattavasti suurempi merkityksellinen tekijä seuraamisessa rally-tokon rantautumisen ja tokon sääntömuutoksen myötä. Peruutusseuraaminen on hyvä esimerkki sellaisesta seuraamisen elementistä, joka helposti rikkoo muutoin kauniin suorituksen mikäli siinä on jotain epätarkkuuksia. Tyypilliset epätarkkuudet tulevat suoruudessa (koira heittää joko ulospäin tai sisäänpäin tai molempia vuorotellen), kropan liikkeen jouhevuudessa (tasajalkapomputus takajaloilla, pysähtely) tai ohjaajan liikkeestä irtoamisessa (koiran on usein helpompi peruuttaa nopeammin, jolloin se sinkoaa taaksepäin sen enempää miettimättä, minne ohjaajan menee.


Liikkeellelähtö

On melko tyypillistä, että koirat osaavat hyvän perusasennon ja hyvän seuraamisen. Mutta liikkeellelähtötilanteessa koiralle on jokin pieni epävarmuus, joka esiintyy joko nyökkäämisenä tai ääntämisenä. Tällöin pitää tarkastella ohjaajan toimintaa: usein käskyt sekä seuraamiseen että jäämiseen annetaan liian myöhään, jolloin koiralla voi ohjaajan liikkeelle lähtiessä olla pieni epävarmuus, kuuluiko sen nyt tulla vai jäädä. Tässä mietitään myös vakiokäytösasiaa: mikäli koira on perusasennossa ja lähdet kävelemään, onko sen vakiokäytös jääminen vai seuraaminen? Oireileeko koira jollain tavalla käskyn antoa jos ohjaaja on paikoillaan? Tätä kannattaa testailla ihan hartaudella.

Noniin, tässä olivat tärkeimmät. Tottakai hiottavat asiat eivät koskaan seuraamisessa lopu, mutta jos nämä seuraamiseen liittyvät asiat, joita näissä viidessä tekstissä ollaan käyty läpi, toimivat, ollaan jo hyvällä mallilla.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

5 yleisintä syytä miksi seuraaminen on perseestä, osa 4: Ohjaaja

Lienee pientä ironiaa että juuri kun sain kirjoitettua puolen raamatun mittaisen tekstin koiran pään asennosta, Mauri alkoi pyörittää niskaansa mitä kummallisempaan asentoon seuratessaan. Se esittelee sitä vielä ihan hetken ajan videon alussa, mutta onneksi se kuitenkin aika nopeasti lähti siitä taas suoristumaan. Tuli pieni itsetutkiskelun hetki, että noinkohan on mitään asiaa näitä tekstejä kirjoitella :D.



Mutta joo, ohjaaja on toki yleisin syy siihen, miksi seuraaminen ei luista. Monistakin eri syistä, mutta vielä on yksi asia jolla ohjaaja hankaloittaa koiran seuraamista jota ei ole vielä edellisissä kirjoituksissa mainittu, nimittäin ohjaajan oma liikkuminen.

On todella tyypillistä, että isojen koirien omistajilla on suuria vaikeuksia mennä koiralleen sopivaa vauhtia seuruuttaessaan. Ohjaajalla kun on tuhat muuta asiaa mietittävänä, siitä seuraa sellainen huopatossutehtaan hautajaismarssi, jolloin koira ei löydä mitään järjellistä askellajia jolla tulla mukana. Sitten kun katsoo sitä koiraa joka tatti otsassa yrittää pitää kaunista pään asentoa ja tekniikkaa ja takapään käyttöä samalla kun se on pakotettu menemään askellusta joka on sekoitus hiipimistä, pysähtelyä, ravia, passagea, peitsausta ja hopscotchia. Kappas kun elämä helpottaa sitten kun ohjaaja pistää vähän vauhtia peliin.




Toki koiran on opittava menemään myös hidasta käyntiä, sitä en kiellä. Mutta että onko se ihan alkuvaiheen seuraamisen treeni, niin ei todellakaan ole.

Toinen yleinen ongelmakohta ohjaajan liikkumisessa on olkapää. Koirat tosi usein hakevat apua siihen oikeaan paikkaan ohjaajan olkapäästä. Ja mikäli ohjaaja on syystä tai toisesta unohtanut olkapäänsä taakse aina koiraa treenatessaan perusasentoon tai alkeisseuraamiseen, siitä tulee ongelma: ensimmäisen kerran kun ohjaaja menee kouluttajalle joka nillittää sen olkapään kohdalleen, koira toteaa että katoppa katoppa, nythän se meidän seuraamispaikkamme muuttuikin 20 cm edemmäksi ja sit ollaan hirmu tyytyväisiä kaikki.

Toki ohjaajan toiminnassa tärkein asia jonka voi sössiä on palkkaaminen, mutta se taas on sen verran suurempi kokonaisuus että saakoot oman tekstinsä.

(c) Sami Kulovuori

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

5 yleisintä syytä miksi seuraamien on perseestä 3: pään asento ja katsepiste

Sitten ollaan päästy sellaiseen vaiheeseen seuraamista, että koira on vakiinnuttanut toimintansa johonkin yhteen kohtaan ja asentoon. Ja jos paikka ei ole se mikä pitäisi, hyvällä tuurilla ohjaaja huomaa melko pian että paskaks män ja lähtee korjaamaan liikettä. Mutta sitten taas on koiria joita seuruutellaan vinossa ja vinkurassa pari vuotta ennen kuin alkaa todenteolla tökkiä mennä kuulemaan koulutuksiin kerta toisensa jälkeen että koira poikittaa. Ja silloin se korjaaminen voikin olla jo huomattavasti kankeampaa.

Mio, jonka kanssa koulutuksiin mentiin saatesanoilla "ja mä sit tiedän että se poikittaa"

Tyypillisin syy teknisesti huonolle seuraamiselle löytyy koiran päästä - ja tällä kertaa ei edes korvien välistä. Eli koiran pään asento ohjaajaan nähden on väärä.

Pään asennon tyypillisin ongelma on se, että pää kääntyy liikaa ohjaajan keskustaa kohti. Koira voi kääntää päätään ohjaajaa päin ja jopa hieman kiertyä kaulallaankin ohjaajaa vasten pitäen silti kroppansa täydellisen suorassa, mikäli sen kropan pituus ja jousto antaa myöten. Jossain kohdassa kuitenkin tulee vastaan se piste, ettei koira vaan enää kykene suoristamaan kroppaansa ohjaajan kävelylinjan suuntaiseksi jos pää on liian pitkälle kääntyneenä ohjaajan keskelle (poislukien pendoliinonpituiset koirat - joillain sakemanneilla on ihan täysin suora kroppa vaikka katse ohjaajaa kohti tulee melkein vetoketjun linjaa myöten). Mitä lyhyempi kroppa koiralla on, sen tärkeämpää on että koiran katsepisteen pitäisi olla suorempaan ylöspäin ilman suurta pään kiertymistä.



Joillain harvoilla koirilla pään asento kääntyy liikaa ulospäin. Tällöin koira usein ajattelee seuraamisen niin, että se painaa takaraivoaan kohti ohjaajaa. Näitä ei onneksi näe usein, koska se on koiralle äärimmäisen kuormittava tapa seurata.

Koiran pään asento liittyy muutamaan eri asiaan. Ensimmäinen on katsepiste: minne koira katsoo seuratessaan. Eli jos olet tehnyt imutusseuraamista, katsepiste löytyysiltä linjalta jota myöten käsi liikkuu koiran kuonolta ylöspäin ja takaisin alas ja siitä pikkuhiljaa lopulliseen pisteeseen. Monilla koirilla katsepiste on ohjaajan kasvoissa - tällöin toivon hartaasti, että se katse löytyy ohjaajan katson sivusta eikä suoraan edestä, koska muutoin koiran on todella haasteellista pistää päätä hyvässä linjassa ja kropan suorana (poislukien taas saksanpaimenkoirat joilla on käsittääkseni ainakin kaksitoista nikamaa kaulassa että ne pystyvät kääntämään päätään ihan kevyesti sen 180 astetta ja silti sekä seuraamaan suorassa). 



Oli se katsepiste mikä hyvänsä, voi koira hakea sitä katsepistettä monella eri pään asennolla, joka tottakai vaikuttaa taas siihen, miten helppo tai vaikea se peba on saada pysymään oikeassa kohdassa ja heilautettua oikeaan suuntaan käännöksissä. Eli aina edes katsepisteen vaihto ei auta seuraamisen tekniikan parantamiseen, mikäli koira on hyvin fakkiintunut pitämään päätään tietyssä asennossa. Eli jos vaikka koira on tottunut kietoutumaan ohjaajan mahaan kiinni ja katsomaan silmiin (=pylly lentää maata kiertävälle radalle), ja korjaussarjaksi koetetaan viedä katsepiste vaikka kainaloon, koira saattaa vaan hypätä seuraamaan puoli metriä ulommaksi ja pitää pään edelleen reilusti sisäänpäin kääntäen sen sijaan että kääntäisi päätään enempi suoraan ylöspäin.    

Viimeisin tekijä koiran pään asennosta liittyy palkan odotukseen: esimerkiksi koira, joka on opetettu katsomaan kasvoihin mutta palkattu vastakkaiselta puolelta kuin missä koira seuraa pitää päätään ihan eri asennossa kuin koira jota on opetettu katsomaan kasvoihin ja palkattu takataskusta koiran puolelta. 



Että niin. Erilaisia seuraamisia, erilaisia rakenteita. Se mikä kaikkia yhdistää on harras toive että koira olisi mahdollisimman suorassa, jotta se ei aiheuttaisi turhaa rasitusta koiran kropalle ja jotta koiralla olisi mahdollista kääntyä siististi ja oikea-aikaisesti silloinkin kun ohjaaja kääntyy koiraa kohti. Tämä on tärkeää etenkin rally-tokokoirille, jonka takia on hieman sääli että niin monesti rally-tokokoirilla seuraaminen on hitusen verran aliarvostettua treenattavaa. Eli treenataan niitä käännöksiä niin maan perhanasti, kun helpoimmalla pääsisi jos saisi koiran seuraamaan hyvässä asennossa, jolloin käännökset tulisivat huomattavasti helpommalla kuin silloin jos koiran seuraamisasento on puutteellinen.

Pistäpäs kommentteihin kuva koirasi seuraamisesta niin saadaan mielenkiintoinen galleria erilaisista seuraamisista, erilaisilla pään asennoilla, eri rakenteisilla koirilla. Tai en mä tiedä saako sinne edes kuvia ladattua, testatkaas joku. Jos ei onnistu niin heitä linkki.

perjantai 23. syyskuuta 2016

5 yleisintä syytä miksi seuraaminen on perseestä 2: Vire

Vire ja epävarmuus

Nyt sitten. Aika usein tämä vireasia on liitoksissa ensimmäiseen tekstiin, eli ohjaaja ei tiedä mitä tekee ja koulutus siitä johtuen on usein vähän katkonaista. Mieti tätä asiaa koiran kannalta: ohjaaja viestittää koiralle, että mä haluan nyt että teet näin, huomenna toisella tavalla, ylihuomisesta ensi jouluun asti tehdään yhdellä tyylillä ja sitten uuteen vuoteen mennessä on sekin muutettu johonkin toiseen.


Miten helppoa tuollaiseen tehtävään on luoda intoa? Riippuu koirasta. Monille koirille se on ihan mahdoton tehtävä.

Mun lähtöoletus koulutuksessa on se, että koirien luontaista intoa pitää nostaa. Isoin osa koirista on nimenomaan tällaisia: ei voida vaan jäädä odottamaan, minkälaista intoa sieltä pukkaa jos asiaan ei kiinnitä mitään huomiota, vaan useimmiten sitä intoa on vaan pakko vähän koettaa rakentaa. Tässä kohtaa on ohjaajalla edessä mielenkiintoinen haaste: kuinka saat heti alkeisharjoituksista lähtien mahdollisimman hyvin pidettyä mukana sekä tekniikan että vireen? Silloin pitäisi todella käyttää aikaa ja vaivaa siihen, että vähän kuulustelee sitä koiran palkkautumista.



Vastetta palkalle

Palkkaaminen on yllättävän haasteellinen juttu. Niin usein jäädään kiinni siihen että senkun tupataan koiralle nakkia suuhun sen enempää ihmettelemättä. Mutta saatko palkalla silloin aikaiseksi oikean vasteen? Jos sä haluat seuraamiseen voimaa ja intoa ja palkitset koiraa jollakin mikä saa siinä aikaiseksi reaktion "meh, ihan jees", mitä voit oikein odottaa jatkossa tapahtuvan?

Yksi mystisistä asioista joihin kentillä törmää on sinnikäs nakin naamaan lykkääminen senkin jälkeen kun koira on jo monen monta vuotta antanut sille vasteeksi ihan tasan nolla prosenttia intoa. Ei tulisi mieleen kokeilla jotain muuta palkkaa välillä? Tai lähteä testaamaan, miten pitkälle koiran ominaisuudet antavat periksi palkan arvon nostamiselle?

Maurihan yritti myös jossain vaiheessa todeta että ei se ruoka ihan niin mielenkiintoista olekaan. Ja kun minä olin sitä mieltä että perkele ompas. Kolme päivää kaikki ruoka tuli pelkästään kiihtyneeseen mielentilaan eli käytännössä saalistettiin ruokaa kädestä ja kupista, ja moiset oireet katosivat. Tämä ei koskaan ole autuaaksi tekevä asia, joitain koiria et saa syömään tai leikkimään  niin että siitä saisi mitään vastetta ulos vaikka mitä tekisit. Mutta niin kauan kun et ole yrittänyt, et voi todeta yhtään mitään sen koiran palkkautuvuudesta. Jos siellä on edes pieni jyvänen pohjalla, sulla on mahdollisuus rakentaa sitä eteenpäin.




Rollercoaster Baby

Aika usein koirien seuraamiset ovat vuoristoratoja. Eka askel lähdetään pää alhaalla, sitten vähän kiihdytään hyvään vauhtiin ja intoon, kolmen askelen jälkeen tiputaan vähän kyydistä, sitten taas ryhdistäydytään. Usein tämä on kahden asian summa: ensinnäkin sen, että jossain kohtaa koulutusta on ollut jumi, joka oireilee (ollaan palkattu liian pitkään samalle skaalalle), ja toinen on se, että koiran vire ei ole päässyt vakiintumaan. Eli on aloitettu seuraaminen pitämättä silmällä sitä, mitä koira ilmentää. Seuraaminen voi olla teknisesti täydellistä, mutta jos sieltä puuttuu se palo tai on esillä vain hetkittäin, voi helposti olla edessä vuoristorataa jossa koira seilaa epävarmuuden ja palkan odotuksen välillä.

Vuoristorataseuraaminen on vaikea paikka ohjaajalle. Palkat pitäisi saada ajoitettua siihen, kun koira on sekä teknisesti oikeassa kohtaa että hyvässä vireessä. Ja mikäli liikkeellelähdöissä on haastetta, se aika usein jääkin vähän siihen: koira dippailee päätä alaspäin, välillä skarppaa, ja toiveikkaana ohjaaja palkitsee aina kun koira parantaa suoritustaan. Mistä helposti seuraa ketju: lahna, skarppi, palkka, lahna, skarppi, palkka. Ja jos tätä kaavaa tehdään liian pitkään, voi ollakin taas työn takana että saadaan aikaiseksi se oikea ketju jolla päästään eteenpäin, eli skarppi, skarppi, skarppi, palkka.



Usein vuoristorataseuraamisissa on myös ongelmana välipalkkaaminen. Eli tehdään koiralle pitkää seuraamista useilla palkkioilla. Eli käytännössä ohjaaja kävelee ja satunnaisesti kävellessään lykkää koiran suuhun karkkia. Se mikä tässä kaavassa usein on ongelmana on se, että koirat eivät jatka työskentelyä syödessään. On melko harvinaista nähdä koiraa, joka nappaa välipalkan rikkomatta asentoa ja edelleen hyvän työskentelymoodin pitäen. Ja sitten jos sulla on koira joka tekee vuoristorataseuraamista ja saa välipalkkaa, saat sotkettua siihen sekamelskaan vielä eri palkkaamisen vaiheet: palkan tavoittelu, syöminen, "ruokalepo" (eli koira joka nautiskelee palkkaa ja sillä menee hetki tajuta että seuraava palkka olisi välittömästi saatavilla ja sitä kannattaa tavoitella jo samalla kun edellistä vasta niellään). Eli monesti tällaisessa tilanteessa koiralle on joko opetettava uudelleen palkanottamistapa sellaiseksi että se palkan tavoittelu tulee päälle välittömästi edellisen palkan jälkeen, tai sitten ihan vaan katkaistaan se seuraaminen palkkioon.

Usein välipalkkaa perustellaan paremman keston saamisella, mutta quite frankly my dear, ei me haluta lisää kestoa siihen seuraamiseen vaan me halutaan se koira joka oikeasti seuraa eikä heilahtele mukana kuin täti moonikan käsilaukku. Eli yksi perussääntö mihin tahansa asian treenaamiseen: älä tee kestoa ennen kuin sulla on se tehtävän perusyksikkö (esim. kolme askelta seuraamista) jotakuinkin hahmoteltuna.

Jos vire on kohdallaan, kesto tulee kyllä.


torstai 22. syyskuuta 2016

5 yleisintä syytä miksi seuraaminen on perseestä

Mulla oli vakaa aikomus vielä kirjoittaa lisää tuohon pennusta kisakoiraksi - kirjoitussarjaan, mutta käänneltyäni ja väänneltyäni asiaa eri suunnista tulin siihen lopputulokseen että kaikki muu mikä pennun treenaamisessa on tärkeää on niin paljon liitoksissa kuhunkin opetettavaan asiaan että jos rupean niitä kirjoittamaan auki, voin saman tien lopettaa blogin ja kirjoittaa kirjan. Sen sijaan näitä asioita pohdiskellessani päädyin tähän seuraavaan aihealueeseen, joka nimenomaan on hyvinkin spesifisti liitoksissa eri liikkeisiin ja niiden opetukseen. Eli tyypilliset ongelmat.

Sitä on aika monenmoista seuraamista nähty tähän päivään mennessä, ja kun iso osa työstä on joko rakentamista tai korjaussarjaa näihin tehtäviin, niin ajattelin jakaa teidän kanssanne ne tyypillisimmät ongelmakohdat, joiden kanssa seuraamisongelmaiset painivat.

Nyt, ennen kuin mennään eteenpäin, sanon sen itsestäänselvyyden ensin pois alta: seuraamisia on erilaisia ja eri tarkoituksiin ja eri ominaisuuksilla varustetuille koirille tehtyinä. Mutta silti nämä ongelmat ovat sellaisia jotka aika usein toistuvat kautta linjan.


1. Ohjaaja ei tiedä mitä tekee

Tätä en sano millään tavalla syyttäen tai perinteisellä kato peiliin menttaliteetillä, vaan ihan itse asiassa isompana ongelmana kautta linjan sekä kouluttajien että ohjaajien puolelta.

Ongelma on pääasiassa se, että monilla treenaajilla ja monilla kouluttajilla puuttuu kokonaiskuva seuraamisen opettamisesta. Yllättävän moni treenaaja on rakentanut koiralleen seuraamisen ihan vaan kokeilemalla, mikä johtaa mihinkin. Se on todella työlästä tilkkutäkin tekoa, kaksi ensimmäistä koiraa näin treenanneena. Kouluttajat joille seuraamista näytetään näkevät vain sen kulloisen seuraamisen vaiheen tietämättä työvaiheita siihen asti, ja usein pystymättä antamaan kovin kattavaa kuvaa siitä, mikä on seuraava ja sitä seuraava vaihe sen jälkeen kun se yksi pykälä on menty eteenpäin. Nostan suuresti hattua niille kouluttajille joilla olen ollut, jotka ovat pystyneet kertomaan sen akuutin tilanteen palautteen lisäksi myös sen, mitä liikkeen kanssa pitäisi tapahtua seuraavan viikon ja kuukauden aikana. Ja jotka näkevät sen vaivan että kertovat vaihe vaiheelta sen kaavan alkeista valmiiseen seuraamiseen.

Se, ettei seuraamisessa ole sitä kokonaiskuvaa johtaa herkästi siihen, että ihmiset jäävät ihan totaalisesti jumiin. Ajattele treenaajaa, jolle on opetettu miten imutusseuraaminen aloitetaan, mutta joka ei tiedä, miten siitä jatketaan eteenpäin. Mikäli tällä ihmisellä (kuten suurimmalla osalla harrastajista) ei ole pääsyä viikottaiseen laadukkaaseen valmennukseen, hän saattaa seuraavan kerran törmätä kouluttajaan joka ohjeistaa seuraamisen kanssa eteenpäin vasta useamman kuukauden jälkeen. Siihen mennessä koira on oppinut niin varmasti siihen vaiheeseen jota on jankattu sen kolmen kuukauden ajan, että eteenpäin pääseminen on jo vaikeampaa. Lisää siihen vielä lisää aikaa ja viivettä niin liikkeessä edistyminen on jo lähempänä pirun vaikeaa kuin vain hitusen haasteellista.



Minulla oli itselläni monta vuotta treenaamiseni alusta sellainen ajatus, että imutus on huono tapa aloittaa seuraamisen opetus. Ihan todella, olin sitä mieltä ettei siitä tuu koskaan mitään ja ihmettelin että miksi ihmeessä kukaan haluaisi opettaa seuraamista imutamalla. Ritan seuraamisenhan mä olen tehnyt perusasennon ja tarjoamisen kautta. Vasta Ritan pentuajan jälkeen törmäsin siihen ensimmäiseen kouluttajaan, joka sekä selitti sen imutusseuraamisen opettamisen kaavan kokonaisuudessaan, demonstroi ja perusteli. Vasta siinä vaiheessa oikeasti tajusin, että ongelma ei missään nimessä ollut siinä, että imutus olisi huono tapa aloittaa seuraamisen opetus - olin vaan nähnyt niin rehellisen sysipaskaa imutusseuraamista, jumiin jääneitä koirakoita ja treenejä joissa ajatus on ollut oikea mutta toteutus aivan päin hittoja, että olin tuominnut koko treenitavan täysin järjettömäksi ja huonoksi. Nythän mä sitten aloitin Maurin kanssa imuttamalla seuraamisen ja olen ollut ihan tyytyväinen siihen, missä mennään tällä hetkellä.

https://www.instagram.com/p/BKiHAyfgkSY/?taken-by=haukkuvaara

Se edistymisen hitaus josta puhuin on yllättävän suuri vaikuttaja, jota haluan vielä hitusen korostaa. Eli miksi on niin tärkeää että ihmisillä olisi seuraamisen ja ihan minkä tahansa muunkin liikkeen kanssa joku suunnitelma mitä seurata - koska muuten se eteneminen on äärimmäisen hidasta.

Olen treenaillut Jalosen Mikan tokoryhmässä Ritan ja Maurin kanssa. Mauri oli aika pieni kun ekan kerran kävin siellä kentällä ja lähinnä vähän hömpsäiltiin ja pienen pätkän tutittelin sitä menemään seuraamista. Seuraavissa treeneissä olin hädin tuskin ehtinyt ottaa pennun sisälle ja aloittaa seuraamistreenin kun sieltä raikasi jo melko kipakka palaute: "teit viime viikolla IHAN SAMAA harjoitusta nyt ETEENPÄIN". Ja tämä on asia joka olisi niin tärkeä asia kuulla niin isolle osalle treenaajista.  Koska jokainen toistokerta jonka sä teet tismalleen samaa harjoitusta tismalleen samalla tavalla vaikeuttaa seuraavaan vaiheeseen pääsyä. Ihan sama mitä muutat - muuta jotain. Ja mikäli olet tehnyt imutusseuraamista kaksi vuotta ja sulla edelleen on ruoka koiran nenässä kiinni, voi tässä vaiheessa olla aiheellista tirauttaa pieni kyynel ja käydä tatuoimassa olkavarteen nuo Jalosen viisaat sanat.

Jatkuu seuraavassa postauksessa.

torstai 15. syyskuuta 2016

Pennusta kisakoiraksi 3: Mauri hoksaa ja tarjoaa

Noniin, viimeisimmässä postauksessa käytiin läpi palkkaamisasioita, ja nyt mietitään vähän muita työkaluja mitä meillä siihen koiran treenaamiseen on. Sen tarkemmin en lähde käymään läpi yksittäisten liikkeiden opettamista, mutta vähän jotain ajatusta siitä, minkä tyyppisistä asioista on nyt puhe.

No, ensinnäkin osa liikkeistä tehdään tosiaan ihan reippaasti koiraa ohjaamalla - näihin liikeisiin kuuluvat ne, joiden liikeradat ovat hyvin tarkkoja, eli pääasiassa perusasentoa ja seuraamista. Eli kun se pään asento ja pyörähdyksen kulma ovat sellaisia asioita joista haluan pitää tarkasti kiinni, en anna koiralle niin paljoa tilaa ajatella. Kunhan tulee ilolla mukana. Ja kunhan ei itse jää jumiin apuihin liian pitkäksi aikaa - onneksi mulla on pari koutsia ja pari mahtavaa treenikaveri jotka monottaa ja lujaa jos meinaan jäädä junnaamaan paikoilleen.



Mutta haluan kuitenkin, että siellä koiran päässä joku herne heilahtaa aina silloin tällöin. Koetan pyrkiä välttämään liiallisissa määrin mitään pikkusievää pitsinnypläysnaksuttelua, mutta haluan että koira pystyy oikeasti yhdistämään piuhoja päässään ja tarjoaa tilaisuuden tullen erilaisia käytöksiä joista niitä liikkeitä saadaan laitettua alulle. Tällaisia harjoituksia on tähän mennessä olleet esim. etutassukosketusalusta ja jakkaran ympäri pyöriminen etujalat jakkaralla. Eli melko suoraviivaisia harjoituksia, joissa pääsen näkemään että koira pystyy tarjoamaan mulle asioita eri osilla kropastaan. Piakkoin valikoimiin olisi tarkoitus ottaa agilitya ajatellen kontaktilaatikko. Toivoisin, että koira osaisi tarjota mulle käytöstä a) koko kropalla (esim. pyörähdykset), b) nenällään/suullaan (kohdetyöskentely, noutokapulan pito), c) etujaloillaan (kosketusalustat ja korokkeet) ja d) takajaloillaan (kontaktilaatikko). Ihan niin paljoa en ole jaksanut vielä hifistellä että ottaisin jokaisen tassun tarjoamiset erikseen, mutta eipä tuota tiedä jos siitä innostuisi. Mutta nämä osa-alueet jos jossain kohtaa pentuikää tulee käytyä läpi, eli jokaiseen kategoriaan joku tarjottava temppu tai tehtävä, on koiralla aika hyvä ajatus siitä että sillä on neljä raajaa jotka voivat toimia tarkasti ja tahdonalaisesti. Asia, joka ei ole mikään itsestäänselvyys joka koiralle.

Sienestysseurue


Syy, miksi en ihan liikaa halua tehdä tämäntyyppisiä harjoituksia on se, että se toiminnan tempo ja mielentila ei ihan täysillä vastaa sitä tavoitetta silloin kun koira tekee kulmat kurtussa pohdiskellen ja erilaisia juttuja kokeillen. Ja kun mun mielestä olisi niin kauheen kiva tehdä sitä pikkusievää temputtelua, että tiedän uppoavani hyvin nopeasti siihen suohon, että se toiminnan tavoiteviretila vähän unohtuu ja homma jää taas tasolle ihan kiva ja teknisesti nätti. Jos näin uhkaa käydä niin taas on lupa potkia ohjaajaa.

 Enkä sano että kaikilla koirilla olisi sama "vaara" liian teknisten tehtävien kanssa - osa koirista pääsee tosi nopeasti tavoitevireeseen vaikka sheippailisit menemään päivät ja yöt. Mutta mikäli koira ei melko pian tehtävän alkuopetuksen jälkeen ala kääntyä sinne tavoitevireen puolelle, niin harkitse tarkasti koirasi luonnetta ja luontaista temperamenttiä: miten todennäköistä on, että se tulee sinne pääsemään jatkossakaan? Tästä jo surullisenkuuluisana esimerkkinä on Ritan merkin kierto, joka on kyllä ihan sievä ja toimii kyllä häiriössä ja erilaisissa källiharjoituksissa - mutta mitä iloa siitä on, kun koira on oppinut menemään sen pohdiskelevasti ravaten?

No, on siitä se ilo, että aina jos meinaan lipsahtaa Maurin kanssa liikaa pikkusievyyksiin, voin asettaa itselleni rangaistukseksi että joudun tekemään Ritan kanssa kaksikymmentä merkin kiertoa. Että jos joskus näätte kentällä kauniisti ravaavan karjiksen ja katkerasti itkevän ohjaajan joka polkee naksutinta jalkoihinsa, se olen vain minä suorittamassa itseni ruotuunlaittoa.